Suru, menetykset ja järkytykset kuuluvat elämään, ja koskettavat täten väistämättä myös koulun ja oppilaitosten arkea. Oikean ammattitaitoisen avun piiriin ohjaaminen on oireilevan lapsen tai nuoren kohdalla tärkeää, mutta millaista tukea traumaattisia tapahtumia kokeneet oppilaat tarvitsevat koulupolullaan? Entä voidaanko psyykkistä selviytymis- ja toipumiskykyä eli resilienssiä vahvistaa ja tukea ennaltaehkäisevästi?

Kokoonnuimme viikonloppuna Puijon tornin kupeeseen Kuopioon viettämään vuotuista, yhteistä viikonloppua Otteen asioiden tiimoilta.

Mitä yhteisessä viikonlopussamme oikein tapahtuikaan? Otetaan pieni kelaus taaksepäin ja kurkataan viikonloppuun ja sen tapahtumiin tarkemmin.

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti työuralla. Työt saattavat loppua yllättäen, koulutuksen jälkeen ei heti löydykään töitä tai oma ala ei enää tunnukaan sopivalle. Mielessä voi pyöriä monenlaisia ajatuksia: Mistä löytäisin töitä? Mitä pitäisi tehdä toisin? Millaista työnhaku on tämän hetkisessä yhteiskunnassa? Mihin suuntaan haluan mennä?

Tällä kertaa pohdin kirjoituksessani luovien menetelmien käyttöä itsetuntemuksen vahvistamisessa. Osallistuin elokuussa työpajaan, jossa tutkittiin taiteen kautta omaa suhdetta omaan itseen ja työntekoon. Työpaja lisäsi uskoani siihen, että sanat eivät ole aina riittävä keino saavuttaa kaikkia minuutemme osia. Sen sijaan väri, kuva, liike tai ääni voivat joskus kertoa enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa.

Edellisessä blogikirjoituksessani pohdin, miten elämän ennakoimattomuus haastaa pitkän tähtäimen suunnittelun mielekkyyden. Näillä kesähelteillä mielessäni on sen sijaan pyörinyt, mitä eroa on halulla olla jotakin ja tehdä jotakin.

Onko sinulle tuttu tilanne, jossa sinulla on hyvin vahva tunne, että olet menossa oikeaan suuntaan, mutta jostakin jokin pieni ääni huutaa, että “ei, älä tee noin, vaan näin.” Tuo ääni on järki.

Ensimmäisen ratkaisun tilanteeseen tarjoaa intuitio, joka kuiskii meille, sen kuuluisan kuudennen aistin tavoin, että tässä vaihtoehdossa tai ratkaisussa olisi juurikin oikea suunta, mutta samaan aikaan järki huutaa toista ohjetta.

Useimmat meistä ymmärtävät paremmin omat epäonnistumisensa ja kehittämisen kohteensa kuin vahvuutensa. Vahvuudet kertovat meille mitä jo olemme, kun taas heikkoudet tuovat esiin mitä meissä ei vielä ole. Vahvuuksiin keskittyminen ei kuitenkaan tarkoita kehityskohteiden huomiotta jättämistä. Hyvinvointi ja menestyminen on opetettava ja opittava asia. Ihmisissä ja itsessä voi opetella näkemään hyviä puolia.

Oppimalla läsnäoloa ja siirtymällä automaattiohjauksesta tietoiseen toimintaan sekä noutamalla vaeltavan mielen huomion takaisin kehoon ja hengitykseen, on mahdollista saada itselleen paljon. Hyvän ja positiivisen huomaaminen on helpompaa ja harvemmat asiat ottavat päähän, kun niihin saa uutta näkökulmaa. Tästä puolestaan seuraa parhaimmillaan paljon iloa ja kiitollisuutta sekä onnellisia hetkiä ja tyytyväisyyttä itseen, läheisiin ja omaan elämään.