Intuitiosta voimaa

Onko sinulle tuttu tilanne, jossa sinulla on hyvin vahva tunne, että olet menossa oikeaan suuntaan, mutta jostakin jokin pieni ääni huutaa, että “ei, älä tee noin, vaan näin.”
Tuo ääni on järki. Ensimmäisen ratkaisun tilanteeseen tarjoaa intuitio, joka kuiskii meille,
sen kuuluisan kuudennen aistin tavoin, että tässä vaihtoehdossa tai ratkaisussa olisi juurikin oikea suunta, mutta samaan aikaan järki huutaa toista ohjetta.

Näin kevään kynnyksellä moni nuori ja koululainen on isojen päätösten äärellä. Peruskoulunsa päättävät ovat jo aiemmin pohtineet yhtä sen hetkisen elämänsä isoimmista kysymyksistä: mihin hakeudun jatkamaan koulutietäni? Vaihtoehtoja on paljon ja vain maailma on nykynuorelle rajana. Ylioppilaskirjoituksissa aivonystyröitään hierovat kevään abiturientit ja samaan aikaan heidän tulisi tehdä yksi elämän isoimmista päätöksistään: hakea  korkeakouluopintoihin.

Näihin valintoihin apua on tarjolla niin koulun opinto-ohjaajalta, opettajilta, kavereilta kuin kotoa. Silti nuoren itse on tehtävä tuo iso päätös. Päätöksenteossa auttaa sekä tietämys omista vaihtoehdoista, omista vahvuuksista ja mahdollisuuksista kuin kiinnostuksen kohteista.
Sen lisäksi järki yrittää hämmentää soppaa vielä omalla panoksellaan.

Mutta entäpä intuitio? Usein intuitio unohtuu tai siirretään omasta toimestamme syrjään, kun järki pääsee vauhtiin. Intuition voima on kuitenkin suuri, jos osaamme ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Intuitio auttaa meitä siinä, mikä on paras vaihtoehto juuri nyt ja tässä hetkessä.
Älykkään intuition käyttöönotossa meidän täytyy havainnoida tunteitamme ja tuntemuksiamme.

Haudattuna syvälle itseemme on vaistonvarainen ja vilpitön tietoisuus, joka tarjoaa meille – jos annamme sille luvan – mitä luotettavinta ohjausta.” -Prinssi Charles

Usealle meistä on tuttua, että kun olemme enemmän tai vähemmän tiukan paikan edessä intuitio yrittää huutaa meille ehdotusta, suuntaa tai jopa oikeata ratkaisua. Samalla hetkellä sivuutamme tuon äänen ja päästämme järkemme valloilleen. Intuitiivisesti ajateltuna tuo asia voi tuntua äärimmäisen hyvältä ja ratkaisu oikealta, mutta järjellä mietittynä hälytyskellot soivat.

Miten päätöksenteossa voisi hyödyntää enemmän intuition voimaa? Onko se ylipäänsä sellainen taito, jota voi harjoittaa? Entä jos hyödynnän omassa tulevaisuuden suunnittelussa enemmän intuitiota? Intuition älykäs käyttö vaatii harjoittelua, mutta parhaimmillaan se voi saada meidät visioimaan jotain sellaista, mihin looginen ajattelu ei yllä. Entä jos teen omia päätöksiäni intuitiivisesti, millä voin perustella sitä muille? Miltä sinun mielestäsi kuulostaa, jos perusteluni johonkin asiaan on “vain” se, että “mulla nyt oli tästä vain niin vahva tunne" -Niimpä.

Harjoittelua - sitä myös intuition käyttö vaatii, aivan niin kuin mikä tahansa muu asia, jos siinä haluaa tulla hyväksi. Usein oman kehon ja sen signaalien kuunteleminen vie jo pitkälle. Miten voisin sitten paremmin kuunnella intuitiotani? Intuitio on kyllä olemassa meissä ja meidän pitää vain antaa sille ääni kuuluviin. Paljon helpommin me annamme kuitenkin järjen voittaa, joka sanoo että toimi näin tässä tilanteessa. Älykkään intuition käyttöä tulee harjoitella. Meidän vain täytyy antaa sille mahdollisuus päästä valloilleen.

Intuition hyödyntämisestä päätöksenteossa ei ole kyse siis siitä, että lähtisimme tunnereaktion perässä, tai toimisimme pelkojemme ohjaamina, vaan siitä, että oppii tunnistamaan ja tiedostamaan omaa ajattelua. -Asta Raami
 

Lähteet:
Asta Raami: Älykäs intuitio ja kuinka käytämme sitä (2017)

Aurinkoisia kesänodotus päiviä toivotellen,
Salla Purho