Kuvassa: Kesäinen maisema Suomessa, kuvaaja: Titta Roimola
Soveltava harjoitteluni päättyi ennen kesälomaa, joten jaan nyt ajatuksia kuluneesta keväästä Otteella. Käsitykseni ohjausalan yrittäjyydestä ja Otteen kaltaisen osuuskunnan toiminnasta olivat harjoittelun alussa vielä hyvin pintapuolisia ja perustuivat lähinnä siihen, mitä olin Otteen kotisivuilta lukenut. Harjoittelun myötä ajatukseni kuitenkin syventyivät ja pääsin oppimaan paljon.
Harjoittelupaikkana Ote on tarjonnut täysin erilaisen ohjausalan ympäristön kuin aiemmat harjoitteluni, jotka olen suorittanut koulumaailmassa. Harjoittelu Otteella on laajentanut perspektiiviä siitä, mitä ohjausalan yrityksessä, erityisesti ohjausosuuskunnassa työskentely voi parhaimmillaan tarjota. Erityisen mieleenpainuvaa on ollut se, miten Otteen kaltainen toiminta mahdollistaa ohjausalan yrittämisen päätyön ohessa sekä omien ideoiden ja kiinnostuksen kohteiden toteuttamisen yhteisössä.
Harjoittelijana Otteella: miltä yrittäminen ohjausalan ammattilaisten osuuskunnassa näyttää?
Ote ohjausosuuskuntana tarjoaa turvallisen ja yhteisöllisen ohjausalan osaajien ympäristön, jossa voi kokeilla yrittäjyyttä yksin sekä yhdessä muiden kanssa. Otteessa saa yhteisön tuen, voi oppia muilta ja inspiroitua sekä verkostoitua ja toteuttaa itseään kiinnostavia projekteja. Voi myös hyödyntää omaa osaamista laajemmin kuin päätyössä ja osallistua siinä määrin kuin oma tilanne mahdollistaa. Otteen hieno puoli on se, että osaamista ja vastuuta voidaan jakaa ja yhdessä täydentää toinen toisiaan. Otteessa toimii vain päteviä ohjausalan ammattilaisia, mikä yhdistää heidät yhteisöksi, jossa jaetaan sama asiantuntijuuden ydin. Samalla jokainen voi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja erityisosaamistaan niin omissa kuin yhteisissä projekteissa, ja yhdessä on mahdollista toteuttaa myös laajempia kokonaisuuksia. Yllätyin siitä, kuinka vahva yhteisöllisyys Otteessa on, vaikka toimitaan pääosin etänä verkossa eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.
Mitä olen oppinut Otteessa?
Harjoittelun opettavaisin kokemus oli Otelaisille toteuttamani asiantuntijahaastattelut, joiden kautta ymmärsin, mitä Otteen kaltainen osuuskuntatoiminta voi ohjauksen näkökulmasta tarjota. Harjoittelun myötä opin hahmottamaan ohjauksen kenttää laajemmin, eli missä kaikkialla ohjausta tarvitaan, miten ohjausosaamista voi hyödyntää oppilaitosten ulkopuolella sekä miten omaa asiantuntijuutta voi sanoittaa eri konteksteihin. Harjoittelun aikana pidin ensimmäisen webinaarini, joka kehitti ryhmänohjauksen ja keskustelun fasilitoinnin taitojani. Lisäksi Otteen blogiin kirjoittaminen, suurelta osin edellä mainittujen asiantuntijahaastatteluiden pohjalta, opetti minulle luovan kirjoittamisen taitoja. Huomasimme yhdessä, kuinka opintojeni aikana olen kehittynyt erinomaiseksi aikatauluttajaksi ja itseni johtajaksi, ja siten myös yrittäjämäinen toiminta etäyhteisössä sujui minulta luontevasti.
Ajatuksia harjoittelumatkalta – harjoitteluni lopussa Otteessa
Suosittelen lämpimästi ohjausharjoittelua ohjausalan yrityksessä, sillä se tarjoaa uudenlaisen näkökulman ohjaukseen. Erityisesti voin suositella Otetta harjoittelupaikkana ja Niinaa harjoittelun ohjaajana kaikille, joita kiinnostaa harjoittelu etäyhteisössä toimivassa ohjausalan yrityksessä. Ote harjoittelupaikkana antoi myös sopivasti joustoa ja rentoutta harjoittelun ja muun elämän yhdistämiseen. Pääsin hyödyntämään organisointitaitojani, ja harjoittelu sujui joustavasti ja kaikille soveltuen. kuten opintojen ja töiden yhdistämiseen. Harjoittelun suorittaminen etänä oli erilaista, mutta mahdollisti silti yhteyden luomisen omaan harjoittelunohjaajaan ja heti alusta alkaen vuorovaikutus ja yhteistyö oli rentoa. Ohjaaja tarjosi ideoita, kuunteli tarpeitani ja toiveitani, ja antoi minulle tilaa toteuttaa itseäni sekä omia ideoitani harjoittelun aikana.
Askeleet tulevaan
Opintoni alkavat olla loppusuoralla ja siirtyminen päätoimiseen työelämään koittaa pian. Tulevaisuudessa ohjausalan yrittäjyys voisi mahdollisesti kiinnostaa ja olla paikka, jossa pääsisi toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan. Nyt suuntaan kesään kohti uusia oppeja pro gradu -tutkielman työstämisen parissa. Harjoittelumatka Otteessa oli silmiä avaava ja antoisa, ja oli mukava kirjoitella blogitekstejä tämän kevään ajan.
Antoisasta harjoittelusta ihanaa Niinaa ja Otteen porukkaa kiittäen,
-Opoharjoittelija Titta