Suru, menetykset ja järkytykset kuuluvat elämään, ja koskettavat täten väistämättä myös koulun ja oppilaitosten arkea. Oikean ammattitaitoisen avun piiriin ohjaaminen on oireilevan lapsen tai nuoren kohdalla tärkeää, mutta millaista tukea traumaattisia tapahtumia kokeneet oppilaat tarvitsevat koulupolullaan? Entä voidaanko psyykkistä selviytymis- ja toipumiskykyä eli resilienssiä vahvistaa ja tukea ennaltaehkäisevästi?
Osallistuin marraskuussa lasten ja nuorten traumakeskeisen kognitiivisen käyttäytymisterapian perusteet -koulutukseen, jonka kouluttajana toimi vastikään resilienssistä ensimmäisen suomalaisen tietokirjan julkaissut traumapsykoterapeutti, psykologi Soili Poijula. Koulutus herätti minut pohtimaan muun muassa sitä, miten äkilliset tai toistuvat traumaattiset kokemukset heijastuvat lapsen ja nuoren kehitykseen, koulusuoriutumiseen, käytökseen sekä ikätoveri- ja perhesuhteisiin, ja ennen kaikkea, mitkä asiat auttavat lasta ja perhettä toipumaan.
Useimmiten luottamus omaan selviytymiskykyyn ja voimavaroihin kasvaa iän ja kokemusten karttuessa. Koulutuksessa opin, että psyykkistä joustavuutta ja toipumiskykyä tukevat esimerkiksi realistinen optimismi, sosiaalisesta, psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen sekä myönteisten ajatusten ja tunteiden vahvistaminen. Mutta mistä ja miten lapsi tai nuori näitä taitoja oppii?
“Suomalaisessa peruskoulussa resilienssiä voidaan kasvattaa esimerkiksi kaverisuhde- ja tunnetaitoja harjoittamalla sekä toiveikkuutta ja vahvuuksia kunnioittavaa ilmapiiriä tukemalla.”
Olisi epäreilua ajatella, että vastuu selviytymiskyvyn opettamisesta jäisi pelkästään vanhemmille. Sen sijaan merkittäviä resilienssin lähteitä ovatkin perhettä ja lasta ympäröivät ihmissuhteet, verkostot, arjen toimintaympäristöt ja rakenteet. Suomalaisessa peruskoulussa resilienssiä voidaan kasvattaa esimerkiksi kaverisuhde- ja tunnetaitoja harjoittamalla sekä toiveikkuutta ja vahvuuksia kunnioittavaa ilmapiiriä tukemalla.
Muistan edelleen opiskeluajoiltani hetken, jolloin resilienssin käsite avautui itselleni ensimmäistä kertaa. Pänttäsimme tuolloin erääseen Itä-Suomen yliopiston Ohjauksen koulutuksen tenttiin ystäväni ja nykyisen kollegani kanssa (teos taisi olla Froma Walshin Strengthening Family Resilience). Keskustellessamme teoksesta ajauduimme muistelemaan omia lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiamme. Tunnistimme monia resilienssin merkkejä ja eteenpäin auttaneita voimavaroja, kuten myönteiset ja kannustavat ajatukset, avun hakeminen ja vastaanottaminen, ystävät, harrastukset(!), merkittävät kohtaamiset sekä oma asenne, toiveikkuus ja aktiivinen toimijuus.
“Psyykkisen selviytymiskyvyn ytimestä löytyy toivo. Toiveikkuus on asenne, joka kehittyy myönteisessä ja turvallisessa vuorovaikutuksessa.”
Psyykkisen selviytymiskyvyn ytimestä löytyy toivo. Toiveikkuus on asenne, joka kehittyy myönteisessä ja turvallisessa vuorovaikutuksessa, vanhempien, opettajien, ohjaajien ja vertaisten kanssa yhdessä toimittaessa. Lapset ja nuoret, jotka kohtaavat menetyksiä, surua, kaltoinkohtelua tai vaikeita traumaattisia kokemuksia, ovat alttiissa ja herkässä asemassa turvallisuuden tunteensa ja psyykkisen kehityksensä puolesta. Tällöin on tärkeää kuulla läheisiltä ja luotettavilta ihmisiltä toivoa, selviytymiskykyä ja turvallisuutta vahvistavia sanoja. Joskus yksittäinenkin tunnetason kohtaaminen tai vahvuuden huomaaminen voi jäädä mieleen merkittävänä kokemuksena. Tällaiseen kohtaamiseen voidaan tietoisesti kannustaa niin oppilaita kuin henkilökuntaakin kouluyhteisössä.
Kouluarjesta ja resilienssistä puhuttaessa on huomattava, että kiire, työmäärä, säästöt ja resurssipula koettelevat opettajien työssä jaksamista ja kokonaisuudessaan kasvatus- ja opetusalan henkilöstön omaa resilienssiä. Näin lopuksi kysynkin, kuinka turvaisimme yhdessä päättäjien kanssa lasten ja nuorten kanssa päivittäin työskenteleville opettajille, ohjaajille ja muille ammattilaisille riittävän kiireettömän työrauhan sekä toiveikkuutta tukevan ja voimavaroista ammentavan työyhteisön, jotta tämä arvokas selviytymiskykyä vahvistava tehtävä mahdollistuu parhaalla mahdollisella tavalla?
-Noora Mononen, noora.mononen@ohjausote.com
Ohjausosuuskunta Otteen Noora on opinto-ohjaaja ja psykologi, joka pyrkii huolehtimaan niin omasta kuin työyhteisönsäkin psyykkisestä selviytymiskyvystä muun muassa huumorin, meditoinnin, ystävyyden ja luonnossa maadoittumisen avulla.
Ps. Lisätietoa kriiseistä, haastavista elämäntilanteista ja selviytymisestä löytyy mm. Suomen Mielenterveysseuran sekä Nuortenmielenterveystalon nettisivuilta. Apua on saatavilla kasvokkain esimerkiksi alueellisista Kriisikeskuksista sekä puhelimitse vuoden jokainen päivä Kriisipuhelimen numerosta 010 195 202.